Facebook

Tuoreimmat kiertuekuvat ja uutiset XL:n Facebooksivulla.

Linkki ylävalikossa.

Yhteystiedot

Haastattelut:

jarmosaari (at) gmail.com

Levyt:

Tapio Korjus / Rockadillo

Jarmo Saari on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Valmistuttuaan jazzsävellyksen maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 1999 hän on toteuttanut musiikillisia visioitaan mm. kokeellisessa sooloproduktiossaan Jarmo Saari Solu sekä yhtyeissään Trubamolli, ZetaBoo ja XL.
Saari on tunnettu visuaalisesta sävellystyylistään sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla harvinaisemmilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista. Hän on tehnyt yhteistyötä muusikkona ja/tai säveltäjänä mm. Jukka Perkon, Tero Saarinen Companyn, Anna-Mari Kähärän, Trilok Gurtun, Tapiolan kuoron, Pekka Kuusiston, Susanna Haaviston, Don Huonot - yhtyeen, Nils Landgrenin, Esko Salmisen, Mika Kaurismäen ja Tuomari Nurmion kanssa. Tähänastinen ura käsittää 100 levytystä ja esiintymisiä 30 maassa.
Saari on toiminut taiteellisena tuottajana useiden suomalaisten huippuartistien studioalbumeilla, vaihdellen jazzista tangoon, laulelmaan, rockiin ja elektroniseen musiikkiin. Saaren visuaalinen sävellystyyli kuuluu myös hänen suomalaisiin elokuviin, teatteriin ja televisioon tekemissä töissään.

Jarmo Saari

Arttu Takalo

Vibrafonisti ja säveltäjä Arttu Takalo on XL esittämän sävellystuotannon lisäksi julkaissut muiden muassa kuusi soololevyä. Lisäksi hän on työskennellyt useiden eri artistien kanssa sekä tehnyt musiikkia eri kokoonpanoille ja TV- ja elokuvatuotantoihin. Marzi Nyman, Anssi Nykänen ja Harri Rantanen ovat hänen läheisiä soittokumppaneitaan monissa projekteissa. Arttu tunnetaan myös taitavana klassisen musiikin esittäjänä niin sinfoniaorkestereiden lyömäsoitinpultista kuin pienemmistäkin kokoonpanoista. Toisaalta yhteistyökumppaneita ovat myös niinkin monenlaiset artistit kuin Samuli Edelman, Mikko Kuustonen, Jukka Perko, Ismo Alanko, Hector, Kalle Ahola, Aki Sirkesalo, Tuomari Nurmio sekä Katri-Helena.

Tomi Salesvuo

Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta vuonna 2002 valmistunut, Yhdysvalloissa sekä Saksassa opiskellut Tomi Salesvuo (s.1972) on vaikuttanut mm. How Many Sisters, Emma Larsson Quartet, SuomiSolmu ja Bitter Sweet yhtyeissä. UMO:n riveissä usein vieraillut, Lappeenranta Big Bandin kasvatti on tehnyt myös merkittävän uran pedagogina. Energisen rumpudynamon svengaavaa soittoa ovat tilanneet lukemattomat kotimaiset artistit ja bändi-liiderit Anna-Mari Kähärästä Nicke Lignellin kautta Jore Marjarantaan ja Paula Koivuniemeen. Hän on tehnyt yhteistyötä kansainvälisten artistien kuten Jim Beardin (USA), Wayne Krantzin (USA), Inaki Sandoval (Spain) ja Jeanette Lindströmin (SWE) kanssa. Laaja-alaisesti musiikkikentällä toimiva Tomi Salesvuo on ollut mukana useissa eri klubi-tuotannoissa ja toiminut tuottajana mm. Karjalan kunnailla TV -sarjan musiikkitaltioinneissa. Pedagogisia opetus- ja vastuu tehtäviä ovat olleet työskentely Pohjois-Karjalan AMK:ssa (Joensuu) sekä Palmgren konservatoriossa (Pori). Hän oli suositun Äärirajoilla tapahtuman taiteellinen johtaja kahdeksanvuoden ajan ja tuottaa yrityksensä Musiikkisato Oy:n kautta mm. "Soita & hakkaa" rumpukoulua. Nykyisin Salesvuo asuu perheineen Helsingissä ja toimii Metropolia ammattikorkeakoulun Pop-jazz koulutuksen lehtorina. www.tomisalesvuo.com

Tuure Koski

Tuure Koski on helsinkiläinen freelance-basisti, joka soittaa sekä sähkö- että kontrabassoa. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta jazzmusiikin maisteriksi vuonna 1999. Vuonna 2010 hän aloitti taiteelliseen tohtorintutkintoon tähtäävät jatko-opinnot Sibiksen jazzosastolla aiheenaan broken time jazzbassonsoitossa. Hänen omaa sävellystuotantoa on esitetty Turgan trion toimesta. Yhtyeen muut jäsenet ovat Severi Pyysalo, Marko Timonen sekä Timo Kämäräinen. Viime vuosina hänen kalenterinsa on täyttynyt lukuisista Riku Niemen erilaisten kokoonpanojen esiintymisistä. Solisteina on heillä esiintynyt lukuisa joukko suomalaisia viihdeartisteja, esimerkiksi Kari Tapio, Paula Koivuniemi, Pave Maijanen, Amadeus Lundberg sekä Jorma Kääriäinen.

Dj Bunuel

Dj Bunuel aloitti levyjen soittamisen jo vuonna 1977. Häntä voi pitää edelläkävijänä suomalaisen DJ-työn kehittäjänä ja musiikin kategorioiden rikkojana. Hän teki ensimmäisen radio-ohjelmansa vuonna 1984. Nykyään hänen ääntään kuulee YLE ykkösen Jatzofreniassa ja Radio Helsingissä viikonloppuisin kahdessakin eri ohjelmassa nimeltään El Mundo sekä Kohti Valoa. Yhteistyö muusikoiden kanssa alkoi 1980-luvulla ja hän oli siinä lajissa ensimmäisiä Suomessa. Hän on Fat Beat Sound Systemin perustajajäsen ja tehnyt duo- ja trio keikkoja lukuisten soittajien ja artistien kanssa muutamana esimerkkinä mainittakoon Timo Lassy, Mieskuoro Huutajat, Avanti, Jone Takamäki, Kingston Wall ja Rasmus. Hän liittyi XL:ään vuonna 2000.